Demi

Rohkeus kumpusi ajatuksesta: "Ei kukaan minua täällä tunne"

Rohkeus kumpusi ajatuksesta: "Ei kukaan minua täällä tunne"

Art Director Saara Helkala huomasi olevansa lomalla aivan eri ihminen kuin kotona. Oivallus johti muuttoon ulkomaille.
Teksti Saara Helkala
Kuvat Annu Kilpeläinen
Mainos

On helteinen heinäkuinen päivä Lissabonissa. Jännittää, sillä olen menossa treffeille. Hetken mielijohteesta laitan tukkani nutturalle päälaelle enkä silmälaseja ollenkaan. Kasaan kaulaani kaksi värikästä korua päällekkäin. Katson kiiltävän toimistorakennuksen seinästä omaa heijastustani ja ajattelen: näytän jotenkin aivan eri ihmiseltä täällä kuin kotona.

Treffeillä tilaan kahvin. Pälpätän sujuvasti englantia ja kerron vitsejä, jotka eivät täysin käänny vieraalle kielelle, mutta huvittavat silti meitä molempia.

Kun palaan lomareissulta kotiin, spontaani ja rohkea asenne elämästäni haihtuu yhtä nopeasti kuin päivetys. Asia kirkastuu minulle, kun poistun lähikaupasta mukanani vain kuitti ja eväsbanaani, vaikka mieleni teki pyytää kassajonossa söpön pojan puhelinnumeroa. 

Se puhelias nutturapäinen tyttö treffeillä Lissabonissa oli lomaminäni, ja hän olisi kyllä pyytänyt pojan numeroa. 

Päätän oivalluksesta inspiroituneena, että alan tehdä asioita myös kotikaupungissani vähän eri tavalla. Ajan metrolla kaupunginosiin, jotka eivät ole minulle tuttuja, ja vaeltelen kaduilla päämäärättömästi. Se saa olon tuntumaan vähän lomalta. 

Päätän olla myös rohkeampi. Saan kutsun juhliin, joista tunnen vain yhden ihmisen. Aluksi istun nurkassa yksin, mutta sitten käännän lomamoodin päälle. Aamulla Facebookissa odottaa viisi kaveripyyntöä. Hymyilyttää. 

En ole oppinut käymään kahviloissa yksin ja pukeudun mielelläni harmaaseen ja mustaan. Lomaminä on tällaisesta huvittunut, pukee päällensä värikkään hapsumekon ja istuu yksin puistokahvilassa tuntikausia ihmisiä katsellen. Lomaminän uskaliaisuus tuntuu kumpuavan yksinkertaisesta ajatuksesta: ei kukaan minua täällä tunne. Se ajatus on hullaannuttavan ihana.

Yhtäkkiä se on aivan selkeää. Haluan elää lomaminän asenteella myös arkena, aistit avoinna, rennosti ja huolehtimatta siitä, mitä muut ajattelevat. 

Alan järjestää suurta elämänmuutosta. Haluan kokeilla ulkomailla asumista ja sitä, millainen olen, kun ympärilläni on uusi maa ja elämä.

Lomaminä hoitaa suunnitelmaa eteenpäin. Hän selvittää mahdollisuutta lähteä opiskelemaan ulkomaille, samaiseen kaupunkiin, missä hän lomaili kesällä. Arkiminä on kauhuissaan eikä saa nukuttua viikkokausiin. Entä jos olen yksinäinen ja kadun päätöstä loppuelämäni? Kuinka pärjään ilman perhettä ja ystäviä sitten, kun kaikki ei olekaan vain lomaa ja aurinkoa? Entä rakkaat tavarani: teepannu, suosikkimuki ja kirjakokoelma?

Kun lähtöön on enää muutama viikko, myös lomaminää jännittää. Tekee mieli laittaa verhot ja puhelin kiinni ja mennä peiton alle piiloon. Pelottaa, mutta samalla en edes tiedä, mitä pelkään eniten. Lähtöaamuna taksissa lentokentälle en saa sanaakaan suustani. Puristan kissankuljetusboksia sylissäni, ja tekee mieli itkeä. 

Ensimmäiset viikot ovat pahimmat ja ihanimmat. Eksyn jatkuvasti, ruokakauppa on täynnä vieraita asioita, en osaa kieltä ja olen yksinäinen. Samaan aikaan olen kuitenkin kamalan onnellinen.

On alkukesä, ja puut kukkivat valtoimenaan kotikadullani. Täällä minä olen, aivan yksin ja selviän silti. Opin reitit, ruoka-aineiden nimet ja kaiken muunkin. Ja sitten kun välillä itkettää ja pelottaa, ei sekään haittaa. On iltoja, jolloin haluan tehdä vaikka mitä, mutta myös niitä, jolloin makaan peiton alla pienessä vinokattoisessa huoneessani ja kaipaan ihan kaikkea kotoa. Kuuluu varmaan asiaan, hoen itselleni. 

Uudessa elämässäkin arki tulee vastaan. Huomaan sen heti, kun puistokahviloissa istuskelu muuttuu tiukkatahtiseksi opiskeluksi. Kun tulen väsyneenä iltamyöhällä luennoilta tyhjään kotiin tai kun on viikonloppuja, jolloin ei ole ketään, jolle soittaa, on vaikea muistaa, miksi niin kovasti halusin muuttaa vieraaseen maahan.

Pelkkä maisemanvaihdos ei tietenkään muuta perusluonnettani. Kun tutustun uusiin ihmisiin, tajuan, että kaikilla on aina ennakko-oletuksia muista, oltiin missä tahansa. Minun ei kuitenkaan ole pakko elää niiden mukaan. Uuteen elämään astuessa onkin hyvä tilaisuus vähän päivittää identiteettiään.

Haluan elämääni lisää rentoa ja rohkeaa lomaminää, koska hänen seurassaan on kiva olla. Tuntuu, että ehdin elää vähän enemmän, kun en vatvo asioita niin paljon. Lomaminä muuten meni ensimmäisenä päivänä kouluun hiukset veikeällä sivuponnarilla, eikä kukaan katsonut oudosti.

Olen joka päivä onnellinen oivalluksesta ja rohkeudesta, joiden ansiosta olen nyt täällä. Arkiminä kaipaa edelleen sitä teepannua, jonka pakkasi vinttikomeroon, mutta hän tyytyy juomaan aamuteensä rumasta mukista, jonka edellinen vuokralainen on asuntoon jättänyt.

Lomaminän asenteella ajattelen: teepannu odotelkoon vinttikomeros­sa, minä seikkailen nyt täällä maailmalla.

Lue Saaran Visual Diary -blogia.

Lue myös:

Julkaistu: 9.6.2016