Demi

Pariisin kevät haluaa nyt rokata

Pariisin kevät haluaa nyt rokata

Pariisin kevään uusi levy ilmestyy tänään. Bändin keulahahmo Arto Tuunela kertoo Demille, miten keikat kuuluvat biiseissä.
Teksti Päivi Lehtomurto
Kuvat Sony Music
Mainos

Pariisin kevät ei keikkaillut uransa alkutaipaleella ollenkaan. Debyyttilevy Meteoriitti ilmestyi jo vuonna 2008, mutta ensimmäinen keikka nähtiin vasta kesällä 2010. 

Nyt asiat ovat toisin.

Perjantaina julkaistaan Jossain on tie ulos -neloslevy, jonka kappaleisiin live-esiintymiset ovat vaikuttaneet paljon.

– Monen uuden biisin taustalla on ajatus, että sen pitää rokata livenä. Jossain on tie ulos -levy on syntynyt tavallaan keikoilla. Tietynlaisia biisejä soittaessa tulee sellainen fiilis, että haluan tehdä enemmän tämäntyyppistä musiikkia. Uudella levyllä on menty siihen suuntaan, mikä tuntuu oikealta lavalla, Arto Tuunela kertoo.

Pariisin kevät lähtee myös levynjulkaisukiertueelle.

– Tarkoitus on keikkailla syksy, kevät ja kesä. Nyt on taas mahdollisuus päästä kokoamaan uudenlaisia biisisettejä. Se on tosi kivaa hommaa. Vaikeus on siinä, että itse haluaisi soittaa tosi paljon uusia biisejä, mutta yleisölle vanhat biisit on tutumpia. On tärkeää, ettei yritä tuputtaa liikaa uutta varsinkaan festarikeikoilla, jossa on paljon kuulijoita, jotka eivät tunne Pariisin kevättä. On hyvä pitää itseään myös viihdyttäjänä, Arto Tuunela sanoo.

Keikkakalenteriin voi tutustua täällä.

Kuuntele levy Spotifysta.

Lue lokakuun Demi-lehdestä Pariisin kevään haastattelu, jossa kerrotaan lisää uudesta levystä.

Julkaistu: 13.9.2013