Viihde
Demi

Onko nuoruus elämän parasta aikaa?

Onko nuoruus elämän parasta aikaa?

Sanni Kurkisuo ja kaksikymmentä muuta tuttua taiteilijaa kirjoittavat nuoruudesta uudessa kirjassa. Miten Sanni neuvoo sinua nauttimaan elämästä?
Teksti Päivi Lehtomurto
Kuvat Warner Music
Mainos

Sanni Kurkisuo ja kaksikymmentä muuta eri-ikäistä taiteilijaa saivat vapaat kädet kirjoittaa Maailma on sun – tarinoita nuoruudesta -kirjaan (Tammi 2014). Teoksessa on lyriikoita muun muassa räppäri Tuomas Kauhaselta ja Pariisin kevään Arto Tuunelalta ja novellimaisia tekstejä esimerkiksi kirjailija Miina Supiselta ja laulaja Anna Erikssonilta

Kesäloman alkaessa on hyvää aikaa pohtia syvällisiä ja sitä, miten haluaa nuoruutensa ja elämänsä elää. Näin asiasta ajattelee Sanni, (jonka biiseissä muuten käsitellään paljon samoja teemoja!): 

1. "Nuoria ei haluta mihinkään, mutta heihin on lupa kohdistaa odotuksia, oletuksia, vaatia heitä toteuttamaan vanhempien pirstoutuneita unelmia, korjaamaan epäonnistumisia, keskeneräisyyksiä. Miten näiden suorituspaineiden alla voi olettaa ihmisen elävän elämänsä parasta aikaa?"

2.  "Lopulta ainoa mahdollisuus selvitä tästä odotusten ristiaallokosta on elää täysillä. On koettava tuskaa, joka kulkee kehon läpi kuin liekehtivä moottorisaha, naurettava kaikelle ja kovaäänisesti. --- Vai onko?"

3. "Minulle on opetettu, että kuolinvuoteellaan kovimmin huutavat ne, jotka pelon vuoksi jättivät elämättä täysillä. Tämän sanonnan siivittämättä uskallan uhmata väitettä, jonka mukaan nuorena tehdyt valinnat ovat elämän tärkeimpiä ja kallioon porattuja. Minusta joka ikinen aamu, kohtaaminen, itsensä äärelle asettuminen on uusi alku."

Lue myös, mitä vinkkejä Sanni antaa muusikon urasta haaveileville.

Julkaistu: 30.5.2014