Demi

Nämä videot saavat itkemään − katso omalla vastuulla!



Nämä videot saavat itkemään − katso omalla vastuulla!

Top 5: Listasimme viisi videota, jotka saavat paatuneimmankin kyynikon silmät kostumaan. Varoitus: tarvitset läjän nenäliinoja.
Teksti Ida Valpas
Kuvat SF Film

1. Aloitetaan tuoreella videolla: Jos olet lukenut John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjan, tämä video saa sinut todennäköisesti tirauttamaan pienen itkun. Ed Sheeranin juuri julkaisema All of the Stars -kappale löytyy kirjasta tehdyn elokuvan soundtrackilta. Kaunis biisi ja videolla näkyvät kirjan sitaatit herkistävät, vaikka tarinaa ei tuntisikaan. Jos innostuit, kannattaa katsoa myös Grouplove-bändin leffaa varten tekemä musiikkivideo. Elokuvan ensi-ilta on 11. heinäkuuta.

2. Eikö riittänyt? Doven Aidon kauneuden puolesta -kampanjan videot ovat kerta toisensa jälkeen yhtä liikuttavia. Tällä videolla maineikas FBI:n piirtäjä piirsi seitsemän naisen kuvat aluksi heidän omien kertomustensa perusteella, sitten tuntemattoman ihmisen kuvailuun perustuen. Hän ei tavannut naisia kasvotusten. Lopuksi mallit näkivät molemmat piirrokset.

3. Eläinvideot ovat usein takuuvarmoja itkettäjiä. Tämä kertoo sokeasta kulkukoirasta. Kun selviät ensimmäisen minuutin yli, alkaa onneksi hymyilyttää.

4. Elämistä puheen ollen: Hachiko - tarina uskollisuudesta (2009) on ehkä itkettävin elokuva ikinä. Myös elokuvasta tehty, tutulla pianokappaleella höystetty lyhennelmä saa palan kurkkuun.

5. Ja lopuksi: parhaat itkut saa tietysti aikaan onnellinen käänne. Tällä videolla kaksivuotias tyttö kohtaa sodasta palaavan isänsä.

Kaipaatko vielä lisää? Katso myös aiemmin ilmestynyt juttu lukiolaisista, jotka tekivät oman versionsa Katy Perryn Roar-videosta. Sniif!

Luetko juttua kirjastossa? Kurkkaa, miten saat piilotettua kyyneleet julkisella paikalla.

Julkaistu: 15.5.2014