Demi

Mitä poika tarkoittaa?



Mitä poika tarkoittaa?

Top 3: Demin Elias kertoo, mitä merkitsee, jos poika ei vastaa viestiin tai ehdi tavata.
Teksti Elias Lahtinen

Tytöt yrittävät usein tulkita poikien tekoja aivan kuin ne perustuisivat johonkin salaperäiseen kaavaan. Pojat eivät kuitenkaan käytä salakieltä. He vain pyrkivät välttämään vaikeita tilanteita.

Poika ei ehdi tavata, vaikka kavereille on aikaa.

Syy ei ole sinussa. Moni poika pelkää menettävänsä vapautensa seurustelun myötä. Lähde pojan ja hänen kavereidensa kanssa vaikka keilaamaan ja näytä, että sinun kanssasi oleminen ei tarkoita kavereiden ja harrastusten unohtamista. Jos et kuitenkaan tunnu koskaan mahtuvan porukkaan mukaan, poika ei ehkä ole kovin kiinnostunut sinusta.

Poika ei vastaa netissä.

Poika ei todennäköisesti ole kovin kiinnostunut sinusta. Netissä vastaaminen on helppoa ujollekin, ja harva poika esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Poika ehkä pelkää, että jos hän vastaa sinulle, alat kuvitella liikoja väleistänne. Ota myös huomioon, että ihmiset käyttävät tietokonetta eri tavoin. Yksi tarkistaa Facebookin viestit kerran tunnissa, toinen kerran kuukaudessa.

Poika viestii netissä mutta ei muuten huomioi.

Poika haluaa jutella kanssasi muttei uskalla tehdä sitä kasvotusten. Nettikeskustelussa on aikaa miettiä, mitä kirjoittaa, ja se helpottaa viestimistä. Pyydä poikaa tekemään jotakin kanssasi. Esimerkiksi koripalloa heitellessä teillä ei ole koko ajan paineita keksiä sanottavaa.

Julkaistu: 30.4.2014