Labyrintti



Labyrintti

Todentuntuinen kauhukuva
Teksti Johanna Liukkonen

Labyrintti (K-12) on kuin pahin painajaisesi, jossa yhdistyvät suljettu paikka, turvattomuus ja näkymätön paha, joka näkee sinut. Edes loppu ei ole onnellinen. Silti tai juuri siksi Labyrintti on mahtava elokuva.

Lauma poikia elää metsäaukiolla. Kukaan heistä ei muista mitään menneisyydestään eikä tiedä, miksi he ovat siellä.  Vähitellen alkaa selvitä, että viimeiseksi tulleella Thomasilla (Dylan O’Brien) on tärkeä rooli aukiota ympäröivän labyrintin olemassaolossa – tai poispääsyssä. Thomasin johdolla nuoret etsivät ulospääsyä labyrintistä, jossa heitä jahtaavat jättimäisiltä kyber-skorpioneilta näyttävät Saattajat.

Elokuvassa käsitellään taitavasti reaktioita, joita toivo, pelko ja muutos ihmisissä aiheuttavat.

Käännekohdassa aukiolle saapuu ensimmäinen tyttö, rohkea ja ärhäkkä Tess (Kaya Scodelario). Vaikka hänen tulonsa sähköistää tilanteen, elokuva ei sorru perinteiseen asetelmaan, jossa miehet alkaisivat tavoitella hänen suosiotaan. Jotain pehmeyttä elokuvaan olisi tosin kaivannut.

Vertailua Nälkäpelin ja Labyrintin välillä ei voi välttää. Molemmat ovat kirjatrilogioita, ja niiden ensimmäiset osat ovat ilmestyneet vuoden välein, The Maze Runner vuonna 2007 ja Nälkäpeli vuonna 2008. Niitä on helppo verrata kirjallisuuden psykologisen kauhun klassikoihin, erityisesti Kärpästen herraan. Labyrintti on kuitenkin Nälkäpeliä realistisempi ja siksi paljon pelottavampi.

Lue myös, miksi Labyrintin pääroolissa nähtävä Dylan O´Brien on ihana.

Julkaistu: 23.10.2014