Demi

Innostu kirjoittamaan



Innostu kirjoittamaan

Haluaisitko kirjoittaa novellin, mutta ideat ovat hukassa? Eikö kouluesseen kirjoittaminen innosta? Näiden vinkkien avulla pääset tekstin tuottamisen alkuun.
Teksti Iida Rauma
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

➤ Joskus idea runolle, novellille tai muulle tekstille syntyy kuin itsestään, joskus taas alku on vaikeaa. Mitä useammin tartut kynään tai näppäimistöön, sitä sujuvammin kirjoitat.

➤ Kirjoita ylös unesi ja leikkaa lehdistä talteen mielenkiintoiset pikku-uutiset ja kiehtovat kuvat. Uutinen kotoa karanneesta nuoresta voi toimia inspiraationa tarinalle tytöstä, jolla on paha olla kotona tai antaa aiheen esitelmään.

➤ Kanna mukanasi muistivihkoa, johon tallennat mielenkiintoiset havaintosi ympäristöstä: ”Edessä istuvalla pojalla on sukat eri paria. Onko hänellä ollut kiire vai onko kyseessä tyylillinen kannanotto?”  Havainnot voivat alkaa askarruttaa mieltäsi niin, että keksit niiden pohjalta tarinan. Lisäksi havaintojen ujuttaminen kaunokirjallisen tekstin joukkoon tekee tekstistä todentuntuisen.

➤ Kun aloitat kirjoittamisen, älä välitä oikeakielisyydestä tai mieti mahdollisia lukijoita. Tärkeintä on saada sanoja paperille. Voit tarkistaa tekstin myöhemmin.

➤ Jos olet hyvin itsekriittinen, muuta tekstinkäsittelyohjelman tekstin väri valkoiseksi. Kun et näe, mitä kirjoitat, teksti kulkee.

➤ Kirjoita ensimmäiseksi hieno ja iskevä loppu runolle, tarinalle tai vaikka kouluaineelle. Hahmottele vasta sen jälkeen muuta tekstiä. Kun tiedät, mihin tekstisi on menossa, aloittaminen on helpompaa.

➤ Älä odota joka kerta inspiraatiota. Varsinkin pitkää tekstiä, kuten romaania tai runokokoelmaa, on voitava kirjoittaa ilmankin sitä – samoin kuin koulutehtäviä. Usein kirjoittamisen palo syttyy tehdessä. Laita vaikkapa kello soimaan kymmenen minuutin päähän ja päätä kirjoittaa siihen asti ihan mitä tahansa. Usein teksti alkaa soljua ihan vahingossa, etkä halua lopettaa.

Julkaistu: 16.8.2013