Viihde
Demi

Epäreilut juonenkäänteet – näin homohahmoja syrjitään tv-sarjoissa

Epäreilut juonenkäänteet – näin homohahmoja syrjitään tv-sarjoissa

Traagiset juonikuviot saivat katsojat suuttumaan yhdysvaltalaisen tv-sarjan tekijöille. Liian harva LGBT-hahmo saa onnellisen lopun.
Teksti Ellinoora Lievonen
Kuvat All Over Press
Mainos

Gleen Santana ja Brittany lauloivat yhdessä dueton, mutta sen jälkeen sai vain halailla.

Varoitus, juonipaljastuksia! Alla oleva teksti sisältää spoilereita Eloonjääneet (The 100) sarjan kolmannelta kaudelta.

(gif)

1. Miksi LGBT-hahmot kuolevat useammin?

Monet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt elävät onnellista ja tavallista elämää, mutta sitä harvoin nähdään televisiossa tai valkokankaalla.

Tänä keväänä Eloonjääneet-sarjan fanit ovat olleet vihaisia ja pettyneitä, koska sarjan biseksuaalin päähenkilön rakastettu Lexa kuoli kolmannella kaudella. Käsikirjoitusta on kritisoitu monessa paikassa, ja sarjan tuottaja Jason Rothenberg on päätynyt pahoittelemaan tekoaan.

Miksi asiasta nousi niin kova meteli? The 100 on kuitenkin post-apokalyptinen sarja, jossa ”kukaan ei ole turvassa”. Miksi juuri Lexan kuolema on niin suuri pettymys?

Yksittäisen sarjan tapahtumat liittyvät suurempaan ilmiöön. LGBT-hahmojen kohtelu tv-sarjoissa ja elokuvissa ei ole vieläkään tasapuolista.

Tutkimuksen mukaan vuosina 1994–2013 Oscar-ehdokkaiksi nimetyissä roolisuorituksista heteroita oli 157 ja seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä 23. Heterohahmoista kuoli elokuvissa 16,5 prosenttia. Muista eli LGBT-hahmoista elokuvissa kuoli 56,5 prosenttia, siis yli puolet! Sen lisäksi kymmenestä eloonjääneestä hahmosta vain neljän tarina päättyy onnellisesti.

Traagisia kohtaloja selitetään sillä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämä on usein vaikeaa. On tietysti tärkeää käsitellä väkivaltaisia viharikoksia, aids-aaltoa ja syrjintää menneinä aikoina, mutta ongelma on toisenlaisten tarinoiden puute.

Vain traagisten tarinoiden kertominen vahvistaa ajatusta siitä, että elämä esimerkiksi homona on aina surullista ja päättyy kärsimykseen tai kuolemaan.

(gif)

2. Miksi homo- ja lesbohahmot ovat aina samanlaisia?

Homot ovat tyylitietoisia, puhuvat korkealla äänellä ja rakastavat musikaaleja, lesbot taas urheilijoita, poliiseja tai vankilassa. Biseksuaalit hahmot, kuten esimerkiksi Game of Thronesin Oberyn Martell, haluavat yleensä harrastaa seksiä mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Todellisuudessa kyky viehättyä useammasta sukupuolesta ei tarkoita, että haluaa harrastaa kaikkien kanssa seksiä.

Stereotyyppiset hahmot ovat vahingollisia, koska ne luovat paineita siitä, millainen tulisi olla. Joku voi alkaa olettaa, että ollakseen homo ihmisen täytyy kiinnostunut muodista. Todellisuudessa seksuaalivähemmistöihin kuuluu aivan yhtä monenlaisia persoonia kuin heteroihin. Seksuaalinen suuntautuminen ei määritä sitä, mistä ihminen pitää tai millainen hän on luonteeltaan.

(gif)

3. Miksi homot ja lesbot eivät saa suudella?

Esimerkiksi Yhdysvalloissa homojen ja lesbojen intiimit kohtaukset nostavat elokuvien ja tv-sarjojen ikärajaa. Gleessä seurustelevien poika- ja tyttöparien suudelmia rajoitettiin usealla kaudella. Lopulta sarja siirrettiin myöhäisempään katseluaikaan, jolloin homojenkin oli ok pussailla.

Paine suudelmien rajoittamiseen tulee usein tuotantoyhtiöiltä, jotka ajattelevat vanhanaikaisesti suojelevansa lapsia. Oikeasti he tekevät päinvastoin, kun jättävät homo- ja lesboparit pois lasten- ja nuorten ohjelmista.

Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen ominaisuus, eikä se voi tarttua tv-ohjelmia katsomalla. Lasten, jotka saattavat kasvaa seksuaalivähemmistöiksi, on vaikeampaa hyväksyä itsensä, jos he eivät koskaan näe itsensä kaltaisia hahmoja. 

Lue myös:

Julkaistu: 25.4.2016