Demi

Ensivaikutelma ratkaisee kesätöissä – toimi näin ensimmäisellä viikolla



Ensivaikutelma ratkaisee kesätöissä – toimi näin ensimmäisellä viikolla

Kesätöissä voi tehdä mahtavan vaikutuksen, vaikkei vielä osaisi kaikkea. Nyt on aika lunastaa haastattelussa antamasi lupaukset.
Teksti Johanna Keponen
Kuvat Solar Films

Kesäkaverit-elokuvassa ahkeroitiin kesätöitä kahvilassa Hangossa. 

1. Tutustu työkavereihin

Työkavereiden kanssa kannattaa harrastaa small talkia, sillä tutuilta kasvoilta on helpompi pyytää apua tarvittaessa. 

Työhön liittyvät kysymykset auttavat alkuun: ”Kuinka kauan olet työskennellyt täällä? Mistä pidät työssäsi?” Muista myös moikata kaikkia tullessasi ja lähtiessäsi.

2. Ryhdy töihin mukisematta

Reipas käytös paikkaa puutteet taidoissa. Opettajat ja vanhemmat voivat sietää vastalauseita, mutta työnantaja ei. Ikävä tosiasia on, että jokaiseen työhön kuuluu tylsiä tehtäviä, jotka on hoidettava.

Toinen aina voimassa oleva sääntö on: ole ajoissa.

3. Esitä kysymyksiä

On aina parempi varmistella kuin tehdä työ väärin. Jos asia voi odottaa, kirjoita se muistiin ja kysy, kun esimiehellä tai työkaverilla ei ole kiire. Kysy myös jotain yrityksestä, esimerkiksi sen kilpailijoista tai tavoitteista. Työnantaja arvostaa kiinnostusta, ja opit uutta.

4. Tarjoa apua oma-aloitteisesti

Kun sinulla ei ole tekemistä, kysy, mitä voisit tehdä, sen sijaan, että odotat jonkun kertovan sen sinulle.

5. Pyydä palautetta jo ennen töiden loppumista

Kysy pomoltasi, miten voisit parantaa suoritustasi. Se tekee hyvän vaikutuksen ja antaa mielenrauhan, kun ei tarvitse arvailla, ollaanko sinuun tyytyväisiä.

Voit itsekin antaa kehitysideoita. Oletko esimerkiksi huomannut, että asiakkaat kaipaavat valikoimiin uutta tuotetta?

6. Ole aina ystävällinen

Eivätkö kemiat kohtaa työkaverin kanssa, tai oliko asiakas ikävä? Älä juoruile siitä varsinkaan somessa. Yrityksen asioiden levittely voi johtaa jopa potkuihin. Hillitse siis itsesi ja pura tunteesi luotettavalle ihmiselle.

7. Petaa töille jatkoa

Jos haluat jatkaa työskentelyä kesän päätyttyä, kysy esimieheltäsi mahdollisimman pian, onko heillä syksyllä tarvetta osa-aikaisille työntekijöille. Kerro, että jatkaisit mielelläsi töitä yrityksessä. Olet etulyöntiasemassa, koska työtehtävät ovat sinulle jo tuttuja.

8. Hyvästele lopuksi

Älä lähde viimeisenä päivänä kiittämättä kaikkia kuluneesta kesästä. Käsin kirjoitettu kortti on kaunis ele, eikä herkkujen tuominen viimeisenä päivänä jätä ketään kylmäksi.

Lue myös

Julkaistu: 3.6.2016