Vapaa-aika
Demi

5 x miksi suomi on maailman paras kieli

5 x miksi suomi on maailman paras kieli

Listasimme Mikael Agricolan eli suomen kielen päivän kunniaksi viisi syytä, joiden vuoksi suomen osaaminen on supervoima.
Teksti Ida Valpas
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Suomea ei osaa ihan kuka tahansa

Suomea puhuu Suomessa äidinkielenään noin 4,9 miljoonaa ja toisena kielenä yli puoli miljoonaa ihmistä. Suomen kielen taitoisia asuu myös muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Esimerkiksi Ruotsia puhuu noin 9 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Toinen ääripää on kiina, jota puhuu lähes 1,2 miljardia ihmistä. Italiaakin puhuu lähes 64 miljoonaa.

Mutta suomea on mahdollista oppia

Suomi on ulkomaalaisille vaikea kieli, muttei suinkaan mahdoton. Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamiesten kielikoulutuksesta vastaava Foreign Service Institute (FSI) on järjestänyt kielet sen mukaan, kuinka vaikea ne on oppia. Suomea haastavampia ovat muun muassa japani, mandariinikiina ja korea.

Suomen kieli on vasta toiseksi vaikeimpien kielten ryhmässä, johon kuuluu myös muun muassa venäjä, turkki ja viro. FSI:n mukaan suomen kielen tekee vaikeaksi 15 sijamuotoa.

(Kuva)

Suomen kieli naurattaa

Kuinkakohan moni Putous-sketsi olisi jäänyt tekemättä, jos suomen kielen hassuja piirteitä ei olisi? Suomessa on myös moni hassuja sanoja, jotka naurattavat demittäjiäkin.

Suomi tekee vaikutuksen maailmalla

Smokahontas eli Sara Maria Forsberg on ahkerasti tehnyt suomea tunnetuksi YouTube-kanavallaan. Monet Smokahontasin seuraajat innostuivat kielestä nähtyään Learn Finnish with Sara-videon: "This makes me want to learn Finnish. Im sorry Finland. Ive lived right next to you my entire life and all I know how to say is "ei saa peittää" and the obvious words like sauna and p*****e," kirjoitti eräs katsoja.

Kieli turvaa tietosi

Oletko koskaan yrittänyt kääntää lausetta suomeksi esimerkiksi Google Translatella? Suomen erityispiirteiden vuoksi se ei ole ihan helppoa. Siksi myös erilaiset ulkomaalaiset huijaussivustot ja -viestit ovat epäuskottavia, eivätkä suomalaiset lankea niihin kovin helposti.

(Kuva)

Lähteet: Yle, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Ethnologue

Lue myös, millaisia loistavia sanoja Mikael Agricola keksi!

Julkaistu: 9.4.2015