Demi

10 tarinaa: Tältä ensimmäinen kerta tuntuu

10 tarinaa: Tältä ensimmäinen kerta tuntuu

Kirpaisua, pään kolinaa ja ihanaa läheisyyttä. Demin lukijat kertovat, miltä tuntui harrastaa seksiä ensimmäistä kertaa.
Kuvat SF Film
Mainos

1. "Ei sattunut eikä tullut verta. Ihan hyvältä se tuntui, mutta ei niin sensaatiomaiselta kuin silloin odotin." sugarkane

2. "Ainoa paikka, johon sattui, oli mun pää. Sängynpäädyssä oli puinen kaappi ja pääni kolisi siihen. Oli sellaset fiilikset, että ahaa, vai tätä tämä nyt sitten on." Donna8

(Gif)

3. "Sattui oikeasti aika paljon, kirveli ja pisteli. Kipu meni kuitenkin aika nopeasti ohi. Se ei ollut mitenkään traumatisoiva tai kamala kokemus, vaikka eihän se kivaltakaan tuntunut. Minulla oli kuitenkin luottavainen ja turvallinen olo kumppanin kanssa." TYYRISTYLLERÖ

4. "Hyvältä se tuntui, vaikka sattuikin. Enemmän tuli kiinnitettyä huomiota siihen hyvältä tuntumiseen kuin sattumiseen ja siihen, että se tapahtui ihanan ja tärkeän ihmisen kanssa." Myrsky

(Gif)

5. "Ei tuntunut kummoiselta, ainakaan odotuksiin nähden. Päällimmäisenä ajatuksena, että tätäkö se on, mistä kaikki hehkuttaa ja toki se, että jes, nyt meni neitsyys. Nykyään osaan itsekin siitä nauttia." renn_

6. "Otettiin ihan rauhassa eka kerta poikakaverin kanssa. Hyvältä tuntu ja ajattelin vain, että onpas kivaa. Olimme tutustuneet toistemme kehoihin, mutta aiemmin olin ollut hermona ja poikkis huomasi sen. Sitten lopulta yhdynnän koettaessa olin täysin valmis." bearybear

(Gif)

7. "Aluksi sattui aivan mielettömästi, joten otettiin pieni aikalisä. Rentoutin itseni, niin ei sattunut yhtään." thatsmygrip_

8. "Muistan ajatelleeni: "Noniin, nyt mut on keihästetty." Tuntui hyvältä jo ekalla kerralla ja nautin siitä paljon. Ite tietty olin "jo" 18, joten olin ehtinyt tutustua jo omaan kehooni. Olin jo kauan odottanut kyseistä hetkeä ja olin täysin valmis." lumo

(Gif)

9. "Kirpaisi ihan alussa vähän, sen jälkeen tuntui ehkä vähän ahtaalta. Muuten oli kyllä miellyttävän tuntuista." Kurkotus

10. "Ei oikeastaan tuntunut miltään. Piti jossain välissä tarkistaa, onko poikaystävä vielä sisällä! Nyt kahden vuoden jälkeen tuntuu ihan eri lailla. Kai siinä lihakset paranee ja kokemus auttaa." wiiksi

(Gif)

Lue kokemuksia Demi.fin keskustelusta.

Lisää aiheesta

Julkaistu: 13.4.2016