Mainos

9 x tekemistä itsenäisyyspäiväksi

Tee itsenäisyyspäivänä ainakin nämä asiat

Nämä yhdeksän perinnettä saavat joulukuun kuudennen kulumaan mukavasti. Entä voisiko perinteitä uudistaa?

Itsenäisyyspäivänä voi vaikkapa katsoa vanhoja Gilmoren tyttöjä ja neljä uutta jaksoa Netflixistä.

1. Nuku aamulla pitkään.

Teeskentele yllättynyttä, kun partiolaisten perinteisestä joulukalenterista ilmestyy Suomen lippu. Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917. Venäjällä bolsevikit olivat kaapanneet vallan keisarilta marraskuussa. Suomessa senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta 1917, ja eduskunta hyväksyi sen kahden päivän kuluttua.

(gif)

2. Sytytä kello 18 ikkunalle kaksi kynttilää palamaan tai ihmettele, miksi naapurit tekevät niin.

Tapa vakiintui vuonna 1927, kun Itsenäisyyden Liitto kehotti polttamaan kynttilöitä. Ruotsin vallan aikana kahta kynttilää poltettiin kuninkaallisten syntymäpäivinä, autonomian aikana keisariperheen kunniaksi ja sortovuosina Runebergin päivänä helmikuussa vastalauseena venäläistämistä vastaan.

(gif)

 

3. Ärsyynny siitä, että itsenäisyyspäivän juhlinnasta puuttuu Suomessa iloinen karnevaalitunnelma.

Vuoden 1918 sisällissodan päätyttyä valkoisten voittoon oikeisto halusi juhlia itsenäisyyttä valkoisten voitonparaatin päivänä toukokuussa. Vasemmisto taas halusi juhlia itsenäisyyttä marraskuussa, koska eduskunta oli julistautunut jo marraskuussa 1917 korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. 

 

4. Vakavoidu hetkeksi miettimään, ketkä kaikki sukulaisesi olivat sodassa, ja ketkä vanhoista sukulaisistasi ovat syntyneet ennen sotaa tai sen aikana.

Toisen maailmansodan jälkeen itsenäisyyspäivän viettoon on kuulunut talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden muisteleminen.

(gif)

 

5. Päätä, että on aika uudistaa perinteet.

Koristele koti iloisin värein ja leivo jotakin hyvää (joulukoristeet ja piparkakutkin käyvät).

(gif)

 

6. Palaa perinteisiin.

Katso presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa televisiosta ainakin sivusilmällä.

(gif)

 

7. Valitse suosikkipukusi linnanjuhlien vieraiden yltä.

(gif)

 

8. Närkästy siitä, että toimittajat haastattelevat presidentinlinnassa vääriä ihmisiä ja kysyvät vääriä asioita.

(gif)

 

9. Siirry katsomaan Netflixistä suosikkisarjaasi.

(gif)

 

Lue myös

 

Lisää juttuja

×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.