Mainos

Isot rinnat aiheuttivat kipua – Oona päätyi leikkaukseen

"Olin aina se isorintainen tyyppi" – Oona päätti, ettei anna kuppikoon rajoittaa elämää

Toimittaja Oona Juutinen kärsi vuosien ajan suurista rinnoistaan.
 Sitten hän tajusi, ettei ole turhamaista haluta eroon kivuista ja häpeästä.

Poikaystäväni noukkii rintaliivini lattialta, jonne olen ne unohtanut. Hän heiluttelee rintsikoita ilmassa ja alkaa nauraa.

”Nämä ovat ihan valtavat! Näitä voisi käyttää kauppakasseina!”

Hän ripustaa rintsikat olalleen ja leikkii latovansa niihin ruokaostoksia. Minä haluaisin vajota maan alle.

Voisin luetella loputtomasti hetkiä, joina muut ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota rintoihini ja saaneet minut häpeämään itseäni. Kommentoijat eivät yleensä ole pahantahtoisia. He eivät vain ole ymmärtäneet jokaisen heiton olevan jatkoa lukemattomille muille kommenteille, joita olen rinnoistani kuullut.

Minua ei ole tunnettu siitä, miten fiksu olen tai miten hyviä vitsejä kerron. Minä olin aina se isorintainen tyyppi. Tuntui siltä, että todellinen minäni oli vankina jossakin rintakudoksen alla.

"Jumpassa ja rannalla vain murehdin rintojani"

En tiedä, milloin rinnoistani tuli niin suuret. Ne kasvoivat huomaamatta, kunnes yhtäkkiä abivuonna tajusin vihaavani uusien vaatteiden ostamista. Muuten sopivat paidat kiristivät rintamuksesta. Rinnoille sopivat vaatteet puolestaan roikkuivat päälläni monta kokoa liian suurina.

Alusvaateostoksilla pidättelin pukukopissa kyyneleitä. Jos sopivat liivit löytyivät, ne olivat toinen toistaan rumempia – tosiaan kuin kauppakasseja. Ystävieni suosimat ketjuliikkeiden pitsiunelmat olivat E–F-kuppiselle vain unelmia.

Tiedän, että jotkut haaveilevat suurista rinnoista, mutta minun itsetuntooni niillä oli katastrofaalinen vaikutus. Häpesin kroppaani, joka tuntui olevan väärää mallia ja aina tiellä. Aloin kammota kesähelteitä, sillä niukat topit suorastaan huusivat huomiota rinnoilleni. Verhouduin väljiin vaatteisiin aina kun mahdollista. Jumpassa ja rannalla vietin suurimman osan ajasta murehtien rintojani.

"Painava rintamus veti ryhtini lysyyn"

Ahdistusta pahensi se, että rinnoistani alkoi aiheutua terveysongelmia. Painava rintamus veti ryhtini lysyyn, ja jo 20-vuotiaana kärsin jatkuvista lihasjumeista niskassa ja hartioissa. Rintaliivien olkaimet jättivät kivuliaat painaumat.

Vaikka puin kuntosalille kahdet kalliit urheiluliivit päällekkäin, rintamuksessa hölskyi inhottavasti. Zumbaohjelman hyppyjä tehdessäni irvistelin kivusta, ja pilatestunnin niskaseisonnassa mietin, onko kukaan koskaan tukehtunut omiin rintoihinsa. Särky oli jatkuva seuralaiseni.

Tiesin, että rintoja on mahdollista pienentää leikkauksella, mutten osannut ajatella sitä todellisena vaihtoehtona. Tunsin monia isorintaisia naisia mutten ketään leikkauksessa käynyttä. Lannistuneena ajattelin, että ryntäiden kanssa piti vain oppia elämään.

Olisin kipeästi tahtonut hyväksyä kroppani. Olen feministi ja vastustan joka puolelta tuputettavia ulkonäkövaatimuksia. Rinnoista murehtiminen tuntui turhamaiselta.

Niska- ja hartiakipuni kuitenkin vain pahenivat, ja lopulta jouduin luopumaan rakastamistani zumbatunneista. Se oli viimeinen niitti. Päätin, että rinnat eivät saa rajoittaa elämääni.

"Kerroin, miten särky esti juoksemasta bussiin"

Vaalein värein sisustetussa vastaanottohuoneessa takeltelin kertoessani käyntini syystä. Naislääkäri katsoi minua sympatiaa silmissään. Kun hän pyysi minua kertomaan vaivoistani, listalle ei ollut tulla loppua. Kerroin kivuista ja kaksinkertaisista urheiluliiveistä. Rintojen aiheuttamasta ahdistuksesta ja siitä, miten särky esti minua juoksemasta bussiin.

Sitten tuli kammoamani hetki: minun piti riisua paitani. Lääkärin tarvitsi vain vilkaista.

”Kyllä tässä on perusteet terveysperusteiseen leikkaukseen.”

Lääkärin lausunto poisti epäilykseni. En ollut turhamainen, vaan tämä oli oikeasti elämänlaatuani huonontava asia, joka minulla oli oikeus korjauttaa. Olin uskomattoman helpottunut.

Odotin leikkausjonossa puoli vuotta. Siinä ajassa ehdin murehtia paljon. Pelkäsin mahdollisia komplikaatioita, kipuja ja pitkää toipumisprosessia mutten silti kertaakaan harkinnut leikkauksen perumista. Haaveilin jo elämästä ilman painavia rintoja.

"Viikon kuluttua näytin peilikuvalleni peukkua"

Leikkauspäivänä olin hermostunut mutta innoissani. Minun oli vaikea uskoa, että jo parin tunnin kuluttua oloni olisi kirjaimellisesti kevyempi. Kun kirurgi piirsi tussilla uudet ääriviivat rintamukseeni, naureskelimme yhdessä sotkuisille viivoille. Leikkaus sujui ongelmitta, ja pääsin kotiin jo seuraavana päivänä. Viikon kuluttua näytin jo peilikuvalleni peukkua.

Vaikka leikkausarvet ovat näkyvät, minusta uudet rintani ovat ihanat: ne ovat sopusuhtaiset muun kroppani kanssa eivätkä aiheuta kipuja.

Muutama kuukausi leikkauksen jälkeen ostin rintaliivit ketjuliikkeestä ensimmäistä kertaa vuosikausiin, ja kun leikkauksesta oli kulunut puoli vuotta, huomasin juoksevani bussiin pitämättä rinnoistani kiinni. Seuraavana päivänä ilmoittauduin zumbaan. Kun tunnin aika tuli, hypähtelin kuntokeskukseen vain yhdet urheiluliivit toppini alla.

 

Lue lisää:

Lisää juttuja

×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.