Mainos

Harkitsetko karkkilakkoa? Mieti vielä

Harkitsetko karkkilakkoa? Mieti vielä

Hyviä uutisia! Herkuttelu kuuluu arkeen ja vuoden terveellisin päätös voi olla se, että lopetat tylsät herkkulakot.

1. Kuri joutaa romukoppaan

Muisteletko mummona mieluummin, miten kurinalaisesti elit elämääsi vai miten nautit siitä täysillä? Elämä täynnä kieltäytymistä ja sääntöjä on ankeaa. Karkinhimoa ei tarvitse nitistää, sillä herkut kuuluvat terveelliseen elämään.

Ajattele tiukkojen sääntöjen noudattamisen sijaan, että teet valintoja, joista tulee hyvä olo. Toisinaan se tarkoittaa karkkipussia. Kun syöt karkkia, tee se hyvällä omallatunnolla ja anna itsellesi lupa nauttia. Ole yhtä lempeä itseäsi kohtaan kuin muillekin. Tuskin soimaisit kaveriasi karkin syömisestä. 

Kaikkea aikaa ei kannata uhrata sen miettimiseen, mikä on terveellistä. Oikeasti terveellisintä on suhtautua herkutteluun ja ruokaan rennosti. 

 

2. Jokaisessa asuu sokerihiiri

Pakkauskoot suurentuvat koko ajan, joka viikko ilmestyy uusia jäätelömakuja ja suklaamainokset hyppivät silmille bussipysäkeillä ja Instagramissa. On ihme, jos herkut eivät kiinnosta pätkääkään.

Herkuttelu ei ole merkki heikkoudesta. On tavallista ja inhimillistä tykätä makeasta. Se selittyy evoluutiollakin: makeat herkut ovat yleensä energiapitoisia, ja siksi mieltymys makeaan on auttanut esi-isiämme säilymään hengissä.

Ihmiselle on myös tyypillistä tarttua nopeaan ratkaisuun. Kaapissa oleva suklaa tarjoaa mielihyvää nopeammin kuin lenkki tai tapaaminen kaverin kanssa.

 

3. Aamupala on ystäväsi

Tunnetko jonkun, jolla ei ole ikinä hillitöntä makeanhimoa? Hän tuskin on tietoisesti vähentänyt herkkujen syömistä.

Maltillisen herkuttelun salaisuus on yleensä se, että syö tarpeeksi usein ja riittäviä määriä monipuolista ruokaa. Joka päivä olisi hyvä syödä aamiainen, lounas, illallinen ja pari välipalaa. Myös säännöllinen liikunta hillitsee makeanhimoa.

 

4. Arkenakin saa herkutella

Moni ajattelee, että herkut kuuluvat viikonloppuun ja lomille. Höpö höpö! Syö karkkia, kun tekee mieli, oli maanantai tai sunnuntai. Miksi ihmeessä arkipäivien pitäisi olla harmaata puurtamista ja vain viikonlopun hauskanpitoa? Olet ansainnut herkkusi juuri silloin, kun siltä tuntuu.

 

5. Kuule lempikarkkiesi kutsu

Olet ehkä kuullut, että suklaassa on terveellisiä flavonoideja. Herkku on kuitenkin aina herkku. Ravitsemukselliset erot ovat niin pieniä, että on terveyden kannalta epäolennaista, millä herkuttelee. Jos haluat nallekarkkeja, pähkinät eivät taltuta himoasi. Valitse se herkku, jota sinun tekee mieli.

 

6. Joskus karkki ei ole paras lääke

Paras syy syödä karkkia on se, että haluaa syödä karkkia. Moni kahmii herkkuja nälkään, väsymykseen tai jos on paha mieli. Arvaat varmaan, että kahdessa ensimmäisessä tapauksessa ruoka ja uni ovat parempia lääkkeitä.

Jos on pettynyt tai surullinen, kaverin tapaaminen auttaa enemmän kuin herkku. Harmi kyllä suklaapatukka ei muista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta osaa vielä puhua.

 

7. Karkkipäivä voi olla milloin vain

Yksi karkkipäivä viikossa voi toimia joillakuilla, mutta suurimmalle osalle ihmisistä se on surkea idea. Moni himoitsee karkkia koko viikon ja napsii lauantaina sitä pussikaupalla. Tai jos päätyy herkuttelemaan jo keskiviikkona, potee turhaan syyllisyyttä ”repsahduksesta”.

Karkkilakko on vielä karkkipäivääkin huonompi ajatus. Se voi toimia aluksi loistavasti, mutta jatkuva kontrollointi lisää melkein aina himoa ja voi johtaa jopa ahmimiseen. Ihmisellä on rajallinen määrä tahdonvoimaa. Sille on tärkeämpiä kohteita kuin taistelu karkinhimoa vastaan. 

 

8. Hiljaa hyvä tulee

Kaupan pihassa hotkaistu suklaapatukka on harvoin suuri nautinto. Syötpä ruokaa tai karkkia, kannattaa tehdä se rauhassa. Kun istahtaa alas, tulee harvoin kiskottua herkkuja huonoon oloon asti ja karkki maistuu vielä ihanammalta. Toisaalta kukaan ei syö jokaista suupalaansa hartaasti hidastellen – kohtuus riittää tässäkin.

 

9. Jaettu nautinto, paras nautinto

On kyse sitten leffasta, juhlista tai suklaasta, muiden seura vahvistaa nautintoa. Herkut kruunaavat erityisen tilanteen, ja uutuuskarkkeja on mahtavaa fiilistellä porukalla. Se ei tietenkään tarkoita, ettei karkkia saisi syödä yksin. Joskus viikon paras hetki koostuu kirjasta ja lakuista.

 

10. Kohtuus on enemmän kuin luulet

Kaikki tietävät varmasti sen harmillisen totuuden, ettei ole terveellistä vetää joka päivä jättipussia karkkia. Mutta mitä se kohtuus on? Jollekulle sopii syödä vähän herkkuja joka päivä, toiselle maistuu iso satsi silloin tällöin. Moni luulee, että ihanne on syödä mahdollisimman vähän, esimerkiksi pala tummaa suklaata kerran viikossa. Sellainen määrä riittää kuitenkin todella harvalle. Sinäkin kaipaat luultavasti enemmän herkkuja, ja se on täysin ok.

 

Lue myös

 

Mitä haluaisit kysyä terveydestä? Lähetä kysymyksesi Demin asiantuntijalle!

 

Lisää juttuja

×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.