Mainos

Mikä on parasta penkkareissa?

8 syytä, miksi penkkarit ovat lukion (tai elämän) paras päivä

Penkkaripäivänä abeilla on lupa juhlia ja hullutella.

 

1. Kerrankin kaikki panostavat naamiaisasuun!

Penkkarit ei ole yksi niistä tylsistä naamiaisista, joihin vain osa jaksaa pukeutua, vaan kaikki haluavat keksiä mieleenpainuvan asun.

(Gif)

 

2. Abishow naurattaa koko koulua

Hauskat esitykset ja kilpailut viihdyttävät niin abeja itseään kuin muuta koulun väkeäkin.

”Meidän abishow'ssa palkittiin muun muassa vuoden ruukkukasvi ja vuoden Barbie. Kaikille voittaneille annettiin kultaiseksi maalattu alaston Barbie. Yhdelle tyypille annettiin lupakortti koulun ainoaan inva-paikkaan.” jannnni

(Gif)

 

3. Opettajat hulluttelevat oppilaiden mukana

Monessa koulussa opettajat osallistuvat abishow'hun esiintymällä tai kilpailemalla toisiaan tai oppilaita vastaan. Koko koulu saa räkättää, kun opettajat laittavat itsensä likoon ja paljastavat itsestään täysin uusia puolia esimerkiksi rap battlessa tai tanssikilpailussa.

(Gif)

 

4. Abien luovuus tiivistyy abivideoon

Meidän koulun tän vuoden abivideo oli tosi hyvä. Se ei ollut mitään pelkkää opettajien pilkkaamista, vaan siinä oli oikeasti juonikin. Ja joku oli säveltänyt siihen itse musiikin, ja nyt vaan kuuntelen sitä soundtrackia.” Riddikulus

”Meillä aloitettiin abivideon kuvaaminen jo joskus joulukuun alussa, taitaa olla aika lailla valmiit 45 minuuttia kohta.” Ibis

Tubettaja Iinapsin penkkarivideossa näkyy pätkä hänen vuosikurssinsa mahtavasta abivideosta:

 

5. Abit jakavat iloaan myös muille

”Penkkarit on yksi lukion suurimmista juhlista. Muistan myös, kuinka pienenä se oli niin kivaa, kun abit tulivat koululle heittämään karkkia.” Fuchsbau

Rekka-ajelulla on ihanaa heitellä karkkeja ihmisille, jotka iloitsevat katujen reunalla abien puolesta. Jotkut lapset keräävät karkkia jopa reput auki rekkoja kohti ojennettuina, ja toisinaan rekkojen reitin varrella olevien asuntojen asukkaat odottavat karkkisadetta avoimien ikkunoiden äärellä!

(Gif)

 

6. Karkkeja on kilokaupalla, joten kukaan ei huomaa, jos syöt (suuren) osan itse

”Äiti osti liian hyviä penkkarikarkkeja, ja nyt syön niitä itse.” Original_Sipuli

(Gif)

 

7. Koulu näyttää kerrankin hienolta

Ainaisten valkoisten seinien sekä puisten pöytien ja penkkien sijaan koulun salia ja käytäviä peittävät hienot koristeet. Tosin myös vessapaperimeri ja huulipunalla värjätyt seinät ovat aivan yhtä mahdollinen näky.

(Gif)

 

8. Otat kaiken ilon irti viimeisestä koulupäivästä

Penkkareihin sisältyy tietynlaista haikeutta, koska lukion jälkeen monien kavereiden tiet eroavat esimerkiksi eri opiskelupaikkojen takia etkä tule enää ikinä kokemaan ihanaa lukiofiilistä. Siksi päivästä kannattaa tehdä ikimuistoinen.

”Alkoi melkein itkettää, kun katsoin penkkarirekkoja. Saisipa uudelleen abivuoden.” raiskattukaleerioija

(Gif)

 

Katso myös nämä tubettajien penkkarivideot:

 

Lue myös: 

Lisää juttuja

×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.