BLOGIT

26.4.2009 18:30  

Ahdistelua(ko)?

Koulussamme on poikien liikunnan opettajana eräs noin kolmekymppinen mies, herra S. Hän on sinkku ja asuu ÄITINSÄ kanssa. Kaikki ovat alusta pitäen epäilleet, että hän on homo. Mutta minulla ja bestikselläni on syytä epäillä muuta.

Herra S vaikuttaisi jollain tapaa olevan kiinnostunut meistä. Molemmista tai toisesta, en osaa varmaksi sanoa. Joka tapauksessa hän tuijottaa meitä ja pyrkii aina puheisiin kanssamme. Hän ei edes puhu kenenkään muun tytön kanssa kuin meidän. Hän puhuu kanssamme jos jostakin ja ilmestyy aina kuin tyhjästä. Häntä ei näytä haittaavan edes muiden opettajien seura tai minun seurusteluni H:n kanssa.

Tänä talvena olemme olleet koulusta laskettelemassa jo kaksi kertaa. Herra S on ollut molemmilla kerroilla mukana. Samoin minä, mutta bestikseni vain toisella kerralla. Ensimmäisellä kerralla laskettelin kaverini J:n kanssa. Herra S seuraili meitä rinteessä ja tuli juttelemaan kanssani hyvin useaan otteeseen. Kahvioon mennessämmekin hän ilmestyi sinne perässämme. Koko aja hän jutteli kanssani ja siirtyi varta vasten viereiseeni pöytään. Hän jopa näytti kuvia puhelimestaan ja niin edelleen. Myös eräs kaverini oli huomannut tilanteen ja huomautti siitä minulle.

Toinen kerta oli ensimmäistä paljon pahempi. Minne tahansa minä ja bestikseni menimmekin, hän seurasi aina perässämme. Kahvioon hän tuli yhtaikaa. Hän laski rinteessä peräämme. Koko ajan hän pyrki juttelemaan kanssamme. Ja sen ajan kun ei kyennyt puhumaan, hän vain tuijotti. Kerran kun menimme pienempään rinteeseen tervehtimään kaveriamme, hän seurasi perässämme. Ja kun lähdimme hän seurasi taas. Hän jopa kerran jätti pojan, jota oli avustamassa yksin rinteeseen, ja lähti hurjaan laskuun perässämme. Haastoi meidät nopeuslaskukilpailuun ja paljon muuta. Minua ja bestistäni alkoi jo ahdistaa. Toivoimme vain, että päivä päättyisi ja pääsisimme pakoon tilannetta. Tunne oli aivan kamala.

Diskossakin S pyrki juttusilllemme, ja meille jopa huomautettiin kuinka hän katseli koko ajan, kun tanssimme bestikseni kanssa. Kun sitten kerran menimme eteiseen juomaan vettä ja vilvoittelemaan, hän seurasi hetken kuluttua perässämme. Samoin eräs luokkamme poika A. A huomautti minulle ihan vitsillä, että minä ja bestikseni olemme tänä iltana aivan liekeissä. Siihen S aivan vakavissaan koko ajan minua tuijottaen: "Liekeissä, todellakin." Äänensävy oli jotenkin vihjaileva. Minua alkoi ällöttää.

Muutama päivä sitten kuulin muutaman koulumme tytön keskustelun siitä, miten S ei koskaan katso heitä silmiin tai edes päällle. Yksi tytöistä sanoi, että oli usein yrittänyt kysyä jotain S:ltä ja tämä ei ole edes vastannut vaan ollut kuin ei edes huomaisi kysymystä. Myös pari poikaa osallistui keskusteluun ja hekin sanoivat, ettei S koskaan katso silmiin. En osaillistunut keskusteluun vaan yritin olla mahdollisimman huomaamaton. Mielessäni pyörivät lukuisat muistot hetkistä jolloin S oli suorastaan tuijottanut minua silmiin ja suorastaan keksimällä keksinyt aihetta, josta voisi puhua/huomauttaa minulle. Minua alkoi suorastaan ahdistaa, sillä yllä mainitsemani tapaukset eivät ole ainoita kaltaisiaan. On kymmeniä tilanteita ja lyhyitä hetkiä, jolloin S on pyrkinyt läheisyyteeni.

Kai tämä on jonkin sortin ahdistelua ja kielettyä, mutta en voi asialle mitään. Onneksi koulua on enää jäljellä vajaa kaksi kuukautta ja syksyllä aloitan uudessa koulussa ja uudella paikkakunnalla.
^PrinsessaJ^ Omaan Demiin

EDELLISET BLOGIMERKINTÄNI


DEMI TIEDOTTAA

Liian vanha Demin lukijaksi?
Eikö Demi enää tunnu omalta jutulta? Etsimme lehden lukemisen lopettaneita
tai lopettamista harkitsevia 16-18-vuotiaita tyttöjä haastateltaviksi tutkimusta varten Helsinkiin. Kerro lomakkeella suhteestasi Demiin. Muista yhteystiedot!

Hae tutkimukseen

KESKUSTELLAAN

866_netari9_1_

Voit jutella Demi.fissä nuorisotyön ammattilaisten kanssa joka keskiviikko (klo 17.30 - 21.00). Lue lisää demilästä!

MAINOSTAJAT

POSTIA DEMILLE

STARAPÖRSSI

Ulkomaiset
1. Robert Pattinson
2. Lady Gaga
3. Justin Bieber
Kotimaiset
1. Kymppilinja
2. Chisu
3. Anna Abreu
Katso tilanne ja äänestä

FIILIKSET

Thumb_160x160

Jasmin16

ಠ‿ಠ

Thumb_160x160

Virtajohto

ಠ__ಠ

Thumb_160x160

moioonveera

deeper into our heavenly suffering, our fragile souls are falling,
It's heartache every moment baby with you

MITÄ MIELTÄ?

Oletko nähnyt väkivaltaa?

Olen kotona

Olen kadulla

Olen koulussa tai muualla

En onneksi

Vastaa

MEGAMOKAT

Uusia tuttavuuksia

Olin kaupassa ja huomasin poikaystäväni kurkistelemassa hyllyjen alle. Päätin säikyttää hänet ja hipsin hänen taakse. Läimäytin häntä kunnolla pyllylle ja odotin hänen kääntyvän ja hyppäsin poitsun kaulaan. Huomasin "poikaystäväni" olevan joku keski-ikäinen mies. Sanoin kiireesti, että luulin häntä vääräksi mieheksi ja juoksin pois. Näin miehen toistekin kaupassa, ja kaiken lisäksi hän on muuttanut lähelle meitä.

- kaikki ei voi olla totta -

DEMI-TV

Syysmeikit

Opi helppo arkimeikki

UUDESSA DEMISSÄ

Lift_300_563_DF_sisustus_9

Läksyluksusta ja sisustusta

Tuunaa hauska tyyny huoneen väriläiskäksi, järjestä pikkutavarat monitoimipurkkiin ja puno vaihtokirjanpäälliset. Tsekkaa helpot ohjeet lehdestä!

Tutustu uuteen lehteenTilaa Demi verkosta
14 päivää seuraavaan Demiin

DEMI FACEBOOKISSA

KILPAILUT

681_Derulo5

Voita Jason Derülon albumi ja aurinkolasit!

Jenkkiläinen laulaja, lauluntekijä ja tanssija Jason Derülo tunnetaan entuudestaan biisinikkarina Sean Kingstonille, Danity Kanelle ja Cassielle. Nyt kundi on julkaissut oman hyväntuulisen esikoisalbuminsa, jonka eka sinkku Whatcha Say nousi supersuosikiksi. Biletyshenkinen popilla maustettu R&B sekoittelee monenlaisia vaikutteita ja saa ryntäämään lattialle tanssimaan!

Voita Jason Derülon albumi ja aurinkolasit! Voita Date Night -dvd! Voita Prince of Persia -retkipullo! Voita The Last Song -leffajuliste! Äänestä paras mainos Osallistu kilpailuun ja näe Mr. Nobody -leffa ennen muita Voita Robsessed-dvd!
Osallistu lehden kisoihin
Edellisten kilpailujen voittajat

UUSIMMAT BLOGIMERKINNÄT

Kaikki blogimerkinnät